keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Viisi hyvää

Kyllä me ihmiset olemme sitten outoja. Huomataan elämässä aina ensisijaisesti ne stressaavat ja ikävät asiat, ja ne kivat jutut jää taka-alalle. Tästähän on itseasiassa ihan tutkimus (luin pari vuotta sitten), että ihmismieli nimenomaan kiinnittää enemmän ja useammin huomiota niihin negatiivisiin asoihin. Oli sitten kyseessä laskut, parisuhdekriisi, ongelma ystävyydessä, terveys tai mikä tahansa muu asia, jossa ilmenee paljon sitä stressiä. Tämän kautta lopputuloksena helposti ihmismieli ajattelee, että kivoja asioita elämässä ei aina ole paljon. Faktahan on sitten ihan eri asia.

Hyvä tuttuni sanoi, että elämä ei ole hyvää tai huonoa - se on hyvää ja huonoa. Samainen tuttu myös neuvoi minua joka ilta kirjoittamaan viisi hyvää ja viisi huonoa asiaa ylös, jotka ovat jotenkin ilmenneet kys. päivän aikana. Näin alintajuntaisestikin saadaan mieltä huijattua siinä, että ei näekään vain niitä surkeita asioita.

Viisi ei määrällisesti ole paljon. Voi tuntua joskus, että on vaikeaa keksiä viittä hyvää asiaa tai että huonoja asioita on enemmänkin kuin viisi. Silti täytyisi ne pääasialliset hyvät ja huonot asiat kirjoittaa. Viisi on määrällisesti hyvä, sillä kymmenen asian keksiminen olisi jo tosi haastavaa.

Kirjoitan tällä kertaa tämän päivän viisi hyvää asiaa tähän. Huonot asiat ovat sitten sen verta henkilökohtaisia, että mielelläni pidän ne omassa vihkossani. Pointtini kuitenkin on tässä se, että mitä jos koittaisit vaikka viikonkin tuota menetelmää ylläpitää. Kirjoittaisit siis joka ilta päivästä viisi hyvää ja viisi huonoa asiaa. Ne voivat olla tosi suuria juttuja tai pieniä. Ne voivat olla jo aikaisemmin tapahtuneita, mutta ovat edelleen sinun mielessäsi ja jostain syystä juuri tänään yllättävän paljon.

Kokeile edes.

Viisi hyvää asiaa tässä päivässä

  • Tuulinen ilma. Kaikista säätiloista juuri tuulinen on suosikkini.
  • Koira kainalossa. Kun isokokoinen koira väkipakolla änkeytyy sohvalle viereeni, ja pyörähtää pienelle kerälle painuen nukkumaan - voiko olla parempaa?
  • Toora suostui tänään leikkimään kanssani kunnolla - ensimmäisen kerran moneen kuukauteen.
  • Tänään olen voinut katsoa itseäni peilistä ja todeta ääneen olevani nätti.
  • Tämä asia on pyörinyt minulla päässä oikeastaan lähes joka päivä, ja olen superonnellinen siitä. Rakas ystäväni (johon tutustuin opiskeluaikoina) jokunen aika sitten kertoi minulle olevansa raskaana ja pyysi minua kummiksi. Nytkin kun tätä kirjoitan, olen pelkkää hymyä. Mikä kunnia. <3
Sinun vuorosi.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Ero.

Kuten olette varmasti sattuneet huomaamaan, Tyttö ei enää esiinny blogissani tyttöystävä-nimikkeellä, vaan kämppiksenä. Muutama viikko sitten meille tuli ero. En ole kuitenkaan kokenut, että siitä tarvitsisi suurieleisesti mitään mainita, koska meidän eromme oli sopuisa ja itseasiassa mikään välillämme ei muuttunut. Toisaalta sitä pohdin, että aikaisimmissa teksteissä kuitenkin puhun hänestä tyttöystävänä, joten varmaan olisi selvempää kertoa, miksi jatkossa hänestä puhuttaessa tarkoitan kämppistäni.

Kuten sanoinkin, ero ei ollut millään tavalla riitaisa. Pystyimme molemmat puhumaan kuin aikuinen aikuiselle. Faktahan on se, että suhteemme oli suoraan sanottuna jo reippaan vuoden ajan ollut lähinnä sellaista ystävätyylistä. Ei sitä jotenkin osannut ajatella, ehkä en halunnut ajatella sitä niin. Loppua kohden huomasin itsestänikin, että en voi hyvin tällaisessa suhteessa, ja Tyttö oli huomannut sen jo kauan aikaisemmin omassa itsessään. En tiedä, mikä minua piti kiinni siinä jutussa kuitenkin, koska kun Tytöltä tuli viesti eroamisesta, se ei tuntunutkaan oikeastaan maata musertavalta eikä maailmanlopulta. Mielestäni jo se kertoi siitä, että ne oikeat tunteet eivät enää pitkään aikaan ole olleet mukana, koska sitten olisin reagoinut varmasti paljon voimakkaammin Tytön viestiin. Mutta en reagoinut. Toki se jollain tavalla tuli hieman puun takaa, muttei loppujen lopuksi tuntunutkaan niin suurelta jutulta.

Kavereinahan me tulemme tosi hyvin toimeen. Saman tien kun ero oli ns. "kiveen hakattu", toistemme kanssa jutteleminen tuntui paljon vapaammalta ja rennommalta. Siksi myös päätimme jäädä kuitenkin saman katon alle asumaan. Molemmat toki olemme vapaat tekemään mitä haluamme. Epätoivoinen parisuhde ei kuitenkaan ole kaavaa sotkemassa. Ja kaikille olen itseasiassa sanonut, että meidän välimme tästä erosta ei muuttunut miksikään. Se meidän statuksemme vain muuttui. Ihan yhtä lailla puhumme toisillemme eläimistä, joita jompikumpi haluaisi hankkia ja asioista, mitä tulemme mahdollisesti kesällä yhdessä tekemään. Kavereina toimimme siis paljon paremmin kuin ystävinä.

Meillä on hyvä näin. Minulla on suunnitelmia nyt tulossa vaikka minkälaisia ihan lähiviikkojenkin päähän, mutta niistä myöhemmin lisää, mikäli kaikki menee nappiin. Toivotaan ainakin, tällä hetkellä näyttää aika hyvältä!

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Mitä sinulle kuuluu?

Milloin viimeksi joku on sinulta kysynyt tuota? Tai milloin viimeksi olet itse kysynyt tuolta joltain? Jos et muista, että milloin, niin menepä saman tien tämän tekstin jälkeen laittamaan jollekkin tuo viesti. Vaikka sille kaverille, jolle et ole vähään aikaan puhunut, tai sukulaiselle. Usko pois - kun joku kysyy tuota, tulee ihan tosi hyvä fiilis siitä, että joku välittää.

Asiaan.
Mitä siis minulle kuuluu? Sanoisin, että melko tasaista. Ylä- ja alamäkiä on ollut, mutta ei onneksi mitään sen suurempaa. Tyttö lähti viime viikolla kahdeksi kuukaudeksi parhaan kaverinsa kanssa työharjoitteluun toiselle puolelle Suomea, ja sen ikävän kanssa olen joutunut hieman kamppailemaan. Minusta on tosi upeaa, että hän on saanut tuollaisen mahdollisuuden, joten sanoinkin hänelle, että pyrin ottamaan yhteyttä häneen vain välttämättömissä asioissa, jotta hän voisi nauttia harjoittelustaan ja ystävänsä seurasta kunnolla. Suotakoon se hänelle.

Hiiriä meillä on tullut ja mennyt. Niistä en erikseen viitsi edes kaikkea luetella. Tällä hetkellä meillä on Novan kaksiviikkoiset vauvat, ja tänään Vaahtera synnytti seitsemän tenavaa. Yksi naaras on astutuksessa, ja jos tähdet ovat kohdallaan, niin se synnyttää mahdollisesti jopa tämän kuun puolella vielä. Yksin niiden kanssa siis olen, mutta toisaalta kiva välillä puuhailla ihan yksin hiirten kanssa. Poikasten kehityksen seuraaminen on upea kokemus. Se, kuinka ne päivä päivältä kasvavat. Se on ihanaa.
Tooralla on kaikki valtakunnassa hyvin. Hieman se tuntuu saavan astman tyylisiä kohtauksia ja henkikin haiskahtaa. Tiedossa on jossain välissä siis eläinlääkärikeikka. Emme ole tietenkään jo tarpeeksi eläinlääkärissä rampanneet, silmätulehdusten takia... Aivan varmasti alamme olemaan jo eläinklinikan kanta-asiakkaita. Kuka siis väittikään, että maatiaiskissa tulisi halvaksi?

Lauantaina menen viikoksi Tooran kanssa äitin luokse. Oli sovittu, että menen sinne, koska minua ja Tooraa tarvitaan. Vastaavasti siitä tulen kotio Tooran ja pienten sisarteni kanssa. Joskus oli puhetta, että he tulisivat yöksi muutamaksi päiväksi luokseni, ja nyt kun Tyttö ei ole kotona (hän ei ole kovin lapsirakas), se mahdollisuus tuli. Toorakin tykkää, kun saa seuraa. Minun työni onneksi voin ottaa äitin luokse mukaan tehtäväksi, joten pieni maisemanvaihdos tekee vain hyvää.

Yleisesti ottaen stressiä pukkaa. Tällä hetkellä istun sohvalla flunssaisena, ja tämäkin flunssa on aiheutunut stressistä. Osaan erottaa normaalin flunssan ja stressiflunssan, ja tämä on tuota jälkimmäistä. Kroppa yrittää selvästi muistuttaa, että nyt voisi taas hieman hidastaa tahtia. Ei ole mikään kiire valmiissa maailmassa. Kunhan sen vain itsekin välillä muistaisi. :-)

Entä mitä sinulle kuuluu?

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Etätyön plussat ja miinukset

Olen saanut erittäin hyvän mahdollisuuden, nimittäin töitä, joita olenkin jo jonkin aikaa tehnyt. Työskentelyni tapahtuu oikeastaan kokonaan etänä, mikä tarkoittaa siis sitä, että työskentelen tietokoneella ja puhelimella kotoota käsin. Ihan unelmatapaushan se olisi, että voisi työskennellä vain kotona, mutta etätyössä on myös paljon inhottaviakin puolia, jotka tasapainottavat niitä hyviä puolia. Niitä ei välttämättä tule edes ajatelleeksi. Siksi kokosin tällaisen plussat ja miinukset-tyylisen listan etätyön puolista.

+ Tauot ja työajat saa aika vapaasti päättää. Voit taukoilla juuri silloin kun haluat, tai pitää ruokatauon juuri silloin kuin haluat. Kukaan ei ole vahtimassa sen perään.
+ Työvaatetusta ei ole. Minä itse aamuisin vedän yleensä koticaprit tai collegehousut jalkaan, ja jonkun tosi rennon t-paidan, ja se on siinä. Mielestäni se lisää työintoa, kun saa pukeutua melko vapaasti - tai olla pukeutumatta ollenkaan. Kuka sitäkään vahtii, kun olet kotona vain?
+ Saa työskennellä missä haluaa. Sohvalla, keittiönpöydällä, lattialla, sängyllä, parvekkeella (toki ei näillä kylmillä ilmoilla vielä) tai vaikka kahvilassa. Missä milloinkin tuntuu mukavalta. Minä työskentelen lähes aina sohvalta käsin.
+ Työmatka on tuntematon käsite. Aamuisin herään, pukeudun, heitän Tooralle ruuan ja menen aloittamaan työpäivän. Heräämisestä minulla menee kymmenen minuuttia aloittaa työt, kun esimerkiksi työkokeiluaikanani minulla meni heräämisestä työpaikalle pääsemiseen puolitoista tuntia helposti.
+ Oma rauha. Voiko olla parempaa? Tällaiselle introvertille sopii tosi hyvin.
+ Eläimet lähellä. Nyt, kun työskentelen kotona, Toora tosi paljon tulee viereeni hengailemaan ja nukkumaan. Siitähän on tutkimustuloksiakin, että lemmikin läsnäolo työpaikalla parantaa suorituskykyä työskentelyn suhteen. Kun meinaa stressiä pukata, silitän Tooraa jonkin aikaa, ja sitten voi taas rauhoittua työskentelyyn.
+ Musiikin kuunteleminen mahdollista. Ja varsinkin se, että saa kuunnella juuri omanlaista musiikkiaan.
+ Etätyö ei vaadi paljon. Tietokone, kännykkä ja toimiva verkko. Ja tottakai motivaatiota.
+ Kynnys jutella työkavereille ja työnjohdolle pienempi, koska se tapahtuu enimmäkseen Skypen kautta. Minä olen tosi ujo, vaikka olen koittanut treenata itseäni rohkeammaksi ties kuinka kauan, ja tuntuu, että Skypen kautta olen rohkeampi. Meillä on tosi hyvä työporukka.

- Oma työtila on lähes välttämätön tarve. Etätyöskentelijä ei välttämättä osaa irroittautua siitä työfiiliksestä pois, jos ei ole varsinaista tilaa työskentelyyn tarkoitettuna, ja saattaa olla kokoajan "työmoodilla". Sen huomaan itsestäni, että en aina osaa muuttua työminästä kotiminään. Omaa työtilamahdollisuutta ei sinänsä vielä ole (oman huoneenhan tuo vaatisi kokonaan), ja se on oma ongelmansa.
- Mökkihöperyys. Kun on työpaikka, jonne täytyy mennä joka päivä, siinä tulee tottakai ulkoiltua ja liikuttua paikasta toiseen. Kun työskentelee kotoota käsin, ei välttämättä tule käytyä ulkona ollenkaan sen päivän aikana (kun ei koiraakaan nyt ole) ja sen vaikutuksen näkee tosi helposti itsestään.
- Keskittymiskyky herpaantuu. Kun kukaan ei ole vahtimassa, saattaa vahingossa välillä käydä Facebookissa liikaa tai YouTuben puolella. Televisio taustalla on kanssa iso houkutus. Minulla on oltava televisio päällä, jos olen yksin kotona, koska muuten meillä on liian hiljaista, ja en siedä sitä.
- Työajoissa pysyminen ja ylityöt. Koska työaikoja ei varsinaisesti ole, on riski, että tekee liian paljon töitä, ei pidä vapaapäiviäkään tekemättä töitä ja niin edes pän. Minä olen asettanut itselleni tietyt kellonajat, jolloin teen töitä ja minulle on tärkeää, että viikonloppuisin en niitä tee. Siinä on vaikea pysyä, tosi vaikea. Ei voi tehdä vuorokauden ympäri töitä.

YHTEENVETO

Viihdyn tässä etätyössä tosi paljon. Minunlaiselle ihmiselle tämä on vain parasta näin. Toki tuo puuttuva oma työtila tuo ongelmia, koska meinaan mieltää olohuoneen osana työtäni. Onhan se sitä tavallaan, koska siellä työntekoni tapahtuu - niin ei saisi kuitenkaan ajatella ympäri vuorokauden. 

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Tiineen kesyhiirinaaraan ruokinta ja hoito

Ensinnäkin korostan, että jokaisella on oma tapansa hoitaa hiiriään, eikä minun tapani ole ainoa ja oikea. Silti haluan kirjoittaa tämän tekstin, sillä tästäkään ei ole paljoa tekstiä löydettävissä, ja toivon, että siitä voisi olla apua jollekkin. Tässä tekstissä siis käsittelen sitä, miten hoidan ja ruokin astutuksessa olevia, tiineitä ja imettäviä naaraita aina poikasten luovutusikään asti. Naaraasta riippumatta toteutan sen aina samalla kaavalla.

Astutuksessa

Kun olen erottanut uroksen naaraasta astutusajan jälkeen (17 vrk), pidän naaraalla jatkossa 24/7 paljon Altromin-pellettiä tarjolla. Edelleen muutamana päivänä viikossa se saa x määrän eläinproteiinia sekä herkkuja silloin tällöin, mutta varsinaista ruokaa pidän jatkuvasti saatavilla. Yleensä kupissa tai kasassa jossain boksin nurkassa.

Naarasta punnitsen n. 10 päivää yhdistämisen jälkeen kerran päivässä, jotta voin nähdä, onko se tullut tiineeksi. Naaraan paino alkaa nousemaan, ja on yleensä ollut jotain yli 50g muutama päivä ennen synnytystä. Näin myös huomaan, jos naaras on jäänyt tyhjäksi; normaalisti tiineyden aikana sen paino nousee nousee helposti jopa 20g. Jos näin ei tapahdu, naaras ei ole tullut tiineeksi. Tässäkin on kuitenkin poikkeustilanteita. Meillä on naaraita, joiden normaali painokin on siellä 45-50g kieppeillä.

Kun naaraan paino ylittää sen 50g, kun sen vatsa on oikeasti valtava tai kun laskettu aika lähestyy, lopetan sen käsittelemisen. Tällöin myös laitan extrapaljon pesäntekomateriaalia tarjolle boksiin.

Synnyttänyt

Ensimmäisinä päivinä, joskus jopa ensimmäisen viikon ajan, synnytyksestä annan iltaisin yhden teelusikallisen laktoositonta & rasvatonta (tai erittäin vähärasvaista) kermaviiliä, sekä tarvittaessa pienen nokareen Nutriplus-geeliä kermaviilin joukkoon. Poikaset imevät paljon, ja kermaviilillä pyrin siihen, että kalsium ei naaraalta lopu kesken. Yleensä tuo on sellaista herkkua, josta kaikki hiiret pitävät. 
Altromin-pellettiä on edelleen paljon tarjolla, ja nyt naaras saa myös eläinproteiinipäivinä (tiistai ja torstai) extramäärän eläinproteiinia.
Juomavedessä naaras saa ensimmäisen viikon ajan myös vitamiinitippoja.

Naarasta en käsittele juuri ollenkaan ensimmäisenä viikkona, kuin vain nopeasti.

Imettävä (poikasten ikä 7vrk-14vrk)

Ruokaa edelleen jatkuvasti tarjolla. Jos näyttää, että emo on hieman turhan hoikka, saa se muutamana päivänä viikossa hieman auringonkukansiemeniä (rasvaisia --> lihottavat) tai sitten sitä kermaviiliä. Kermaviilin annon stoppaan kuitenkin siihen ensimmäiseen viikkoon synnytyksestä.

Imettävä (poikasten ikä 14vrk-5vko)

Kahden viikon iässä poikaset alkavat liikkumaan pesästä, ja pikkuhiljaa myös maistelevat emon ruokia. Siksi tässä vaiheessa jatkossa levittelen Altromin-pelletit ympäri boksia, enkä pidä niitä vain yhdessä kasassa. Hieman useammin annan myös eläinproteiinia, herkkuja ja tuoreita. Ruokaa on kuitenkin tarkoitus olla niin emon kuin poikasten saatavilla kokoaika.
Poikasten ollessa 3,5 viikon ikäisiä erotan urospoikaset omaan boksiin, ja emon ja naaraat omaansa. Kuitenkin vaikka tytöt ja pojat erotan omilleen, edelleen molemmilla on jatkuvasti tarjolla Altrominia, sekä useasti viikossa saatavaa eläinproteiinia ja silloin tällöin tuoretta. Tätä ruokintamenetelmää jatkan viiden viikon ikään asti, jolloin ne ovat luovutusikäisiä ja muuttavat omiin koteihin.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan menettelen siis tämän kaavan mukaan. En tiedä, vaikuttaako tämä teidän muiden silmiin jotenkin hankalalta ja vaikealta, mutta ei se minulle ole - tietenkään, kun olen tottunut tuohon tapaan. Näin on saatu hyvin mammat palautettua tiineydestä normaaliin kuntoon ja poikastenkaaan kunnossa ei ole ollut moittimista.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Esittelyssä Duvo+ Ensiapulaukku lemmikille

Ensiapulaukku on hyvä löytyä jokaisen kotoa. Toki myös ihmisten vuoksi, mutta varsinkin eläinten takia. Meillä erityisesti Toora jatkuvasti satuttaa itseään jonnekin tai saa haavan tai muutaman, joten ensiapulaukku on tärkeä. Nyt vasta sain kuitenkin tilattua sille sellaisen, koska nuo ovat VIPstorelta (josta sen tilasin) aivan jatkuvasti loppu. Tällä kertaa ehdin ajoissa, häh häh hää.

Tässä tekstissä esittelen ensiapulaukun sisällön teille. Tekstin lopussa on myös alennuskoodi, mikäli haluaa tuollaisen minun kauttani ostaa. Minä kun tosiaan VIPstoren tuotteita jälleenmyyn.


Pakkauksen mukana tuli lappu, jossa luki, mitä se sisältää. Ihan hyödyllinen näin alkajaisiksi, olisin toivonut vain, että siinä olisi myös suomeksi teksti. Kyllähän nuo englanninkielisetkin tekstit ymmärtää, mutta sellaisiakin ihmisiä löytyy, jotka eivät sitä ymmärrä.


Paketti itsessään on aika kompaktin kokoinen; 12cm x 15,5cm x 5cm. Ei vie kamalasti siis tilaa. Siitä iso plussa.


Ensiapupakkauksen takana on tällainen lenkki, joten tämän voi pujottaa tai vaikka ripusta johonkin lähettyville. Ja siitä on myös helppo tätä kantaa.


Sisältö avattuna. Minusta on hienoa, että tässä on suosittu verkkoa ja läpinäkyvää muovia. Näin saman tien näkee, mistä löytää mitäkin. Tilat on käytetty hyvin, eikä tässä kenenkään tarvitse ns. "ilmasta" maksaa. Ei ole kuitenkaan sisältöä ihan täyteen ahdattu.


20x antiseptinen sideharsotaitos, 10x povidoni-joni-puhdistuspyyhe sekä 20x haavanpuhdistuspyyhe. Kaikki tärkeä. Tuo povidoni-jodi-juttu olikin uusi juttu, mutta pikainen googlettelu kertoi, että se tappaa virukset, bakteerit ja sienet.


Mitä olisi ensiapupakkaus ilman ensiaputeippiä?



Lateksinen kiristysside. Tuijotin tätä pitkän aikaa, ja mietin, että mikä perhana se on, mutta pikainen tsekkaus siitä sisältölappusesta kertoi enemmän.


Punkkipihdit. Tuntuivat aika jämäköiltä, vaikka materiaali taas aika halvalta. 


Tottakai pienet sakset on myös oltava mukana, jotta voi leikellä taitoksia.


Ensiapupakkaus sisältää myös kaksi kuitukankaista haavataitosta


Yksi pari vinyylihansikkaita. En avannut niitä pakkauksesta, joten en tiedä, kuinka isoja ovat, mutta veikkaisin, että keskivertoa; eli vastaisi suojakäsineissä M-kokoa. Olisi kiva, jos näitä olisi vaikka kolmessa eri koossa, koska joillakin on ihan valtavat kädet, eikä nämä sellaisille välttämättä mene.


Ensiapupeite. Auttaa siis ylläpitämään kehon lämpötilaa. Esimerkiksi jos eläin putoaa jäihin, ja se nostetaan sieltä pois, niin olisi hyvä kääriä eläin tällaiseen. Lämpö palautuu nopeammin, kuin ei karkaa pois niin nopeasti.


Sideharsorullat ovat kyllä yksi välttämättömyys.
Eihän tämäkään ole täydellinen. Itse ainakin olisin lisännyt enemmän materiaaleja, joita sidotaan haavan ympärille esimerkiksi. Faktahan kuitenkin on se, että mikään ensiapulaukku ei voi sisällöltään aina olla juuri sitä mitä haluaa. Tämä on kuitenkin aika lähellä sitä - vaikka kyseessä onkin vain eläimille tarkoitettu.

Nyt loppukuun (maaliskuu) ajan saat -20% alennusta ensiapulaukuista, jos tilaat niitä minun kauttani. Alennus on per yksi tuote, ei koske siis tilauksen loppusummaa. Normaali hinta 12,90€/ensiapulaukku, mutta alennuksen jälkeen 10,32€/ensiapulaukku



perjantai 9. maaliskuuta 2018

Lepää rauhassa, Frank

ERÄKAVERI FARGO

"Frank"

s. 11.11.2006 - k. 06.03.2018

Frankiin tutustuin vuonna 2011. Frank asui omistajansa ja kaverikoiransa kanssa naapurissamme, ja saimme ystäväni ja siskoni kanssa alkaa lenkkeilyttämään välillä niitä. Silloin kukaan ei tuntunut haluavan Frankia ulkoiluttaa, koska Frank veti hihnassa kovaa, ja kiskoi, ja oli inhottava hihnassa. Se toinen koira oli kivempi. Minä sain aina lenkittää Frankia, koska kukaan muu ei halunnut. En sanoisi, että se olisi ollut rakkautta ensisilmäyksellä.

Henkilön Lotta Äkkilä kuva.

Pikkuhiljaa aloin tutustumaan Frankiin enemmän. Rupesimme kavereiden kanssa harrastamaan pitkiä yhteislenkkejä, halusimme kokeilla koulutusta ja erilaisia koiraharrastuksia. Frank tuli välillä meille yöksi muutamiksi päiviksi. Frank oli ihana tapaus. Paitsi sillä oli yksi kamala tapa (nylkyttämisen lisäksi); se karkaili hihnasta tosi usein, ja oli tosi tyypillistä, ei edes epänormaalia, että se lähti karkuun. Olen varma, että Espoossa tuli tutuksi kultainennoutaja, joka juoksee vapaana pitkin autoteitä. Frank juoksi aina tietyn koirapuiston portille, aivan sama, mistä päin Espoota se lähti karkuun. Aina se sinne osasi. Oli sillä siis vissiin hieman järkeä päässä.

Henkilön Lotta Äkkilä kuva.

Niin, niistä koiraharrastuksista. Halusimme lähteä kokeilemaan mätsäreitä Frankin kanssa, jotka olivat yhtä show'ta joka kerta. Kyllä se treeneissä käyttäytyi, mutta H-hetkenä kaikki opittu katosi jonnekin. Se veti hihnassa, haukkui muille koirille, istui, meni maahan, antoi tassua - ja kyllä, välillä tuomareiden kanssa jahdattiin Frankia, kun lähti karkuun. Joka kerta vannoin, että "ei enää ikinä!", mutta joka kerta menin uudestaan. Hullu mikä hullu. Ollaan päästy peräti kaksi kertaa palkintosijoille, ja Frankin palkinnot ovat näkyvällä paikalla meidän lasivitriinissä. <3

Henkilön Lotta Äkkilä kuva.

Frankiin silti tuli erityinen side, vaikka se olikin välillä sellainen pain in the ass. Kun yksi kerta omistaja kertoi muuttavansa pois Espoosta, menin Frankia taas lenkittämään, ja ennen sen ruokkimista halasin Frankia ja vain itkin kokoaika, koska en halunnut, että Frank lähtisi. Silloin taisin käydä monta kertaa viikossa lenkittämässä Frankia, ja muutto tarkoitti sitä, että viikoittain ei edes onnistuisi. Olin silloin pahimmassa teini-iässä, joten kaikki hormonimyrskyt päälle, niin olo oli tosi kurja. Minusta oli aikaisemmin tuntunut hölmöltä, miten joku voisi puhua koiralle huolistaan, koska eihän se ymmärrä. Silti silloin teininä lenkillä Frankin kanssa pysähdyin aina istumaan jonnekkin, ja höpötin sille. Se tuli niin automaattisesti.

Henkilön Lotta Äkkilä kuva.

Frank rupesi tulemaan pidemmiksikin ajoiksi hoitoon kaverikoiransa kanssa, tai minä menin hoitamaan niitä Frankin kotiin. Osallistuin vuonna 2014 Frankin kanssa Helsingissä järjestettyyn Friskies Doggy Run-juoksutapahtumaan, jossa saimme jopa kunniamaininnan Tsempparikoirakko (vai mikähän se oli, se diplomi on minulla jossain täällä kotona), ja se tuntui hyvältä. Vaikka silloin aloitin opiskelut, Frank oli silti omistajansa kanssa osa elämääni, nyt jo vähän enemmän, kuin silloin alussa.

Henkilön Lotta Äkkilä kuva.

Ja sitten päädyimme joulukuuhun 2017. Vitsillä kirjoitin Facebookiin, kuinka toivoin joulupukilta lahjaksi koiraa, koska Toora niin tykkäsi hoitokoirista. Frankin omistaja silloin viestitteli, että muista syistä johtuen Frank voisi muuttaa meille. Puhuimme Tytön kanssa ihan hetkenkin, ja se oli selvää; tapaninpäivänä Frank tuli meille, ja lopulta jäi pysyvästi. Frank saman tien käyttäytyi kuin olisi ollut kotonaan, Toora vähän machoili. Toorakin kuitenkin rakastui ihan Frankiin, meidän homopari. <3

Henkilön Lotta Äkkilä kuva.

Frank kuoli tiistaina, ja enemmän fiiliksistäni aion jossain vaiheessa varmasti kirjoittaa. Kuitenkin työstän niitä vielä itsekin, joten en saisi mitään kirjoitettua. Sen voin sanoa, että se tapahtui hyvin yllättäen, ja pahimmasta olen päässyt yli, ja nyt pystyn jo vitsailemaan Frankista. Frankin tavaroita tänään Tytön kanssa pistettiin hieman sivumpaan, muttei kokonaan pois näkyviltä. 

Henkilön Lotta Äkkilä kuva.

Frank otti tosi paljon silloin nuorempana, voi luoja. Nythän niille osaa nauraa. Vanhemmiten se rupesi kuitenkin antamaan paljon enemmän takaisin. Frank oli maailman ihanin ja helpoin koira, joka rakasti kaikkia. Ystävällisempää koiraa ei tule koskaan olemaan. En voi muuta kuin kiittää Frankia sen olemassaolosta, koska se näytti, millaista koiranhoito voi parhaimmillaan (ja pahimmillaan, heh) olla. Kiitos. <3

Henkilön Lotta Äkkilä kuva.

Olit mulle koira sä rakkahin, 
sitä aikaa en voi saada takaisin. 
En pyydä sua luokseni tulemaan, 
siellä missä on hyvä, ole siellä vaan.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Eläimen yhteisomistajuus

Kun pariskunta suunnittelee eläimen hankintaa, yleensä (suurimmassa osassa tapauksista) halutaan eläin molempien nimiin. Eläimelle siis kirjataan paperille kaksi omistajaa (tai kolme, mikäli esimerkiksi sijoituseläin, jolloin kasvattaja on myös omistajana. Se tosin on asia erikseen). Mutta asia, jota ei yleensä tässä tapauksessa ole mietitty, on mahdollinen ero. Kummalle eläin jää, jos ero tulee? Paperissa on molempien ihmisten nimet omistajan kohdalla. Jos sopuun ei päästä, nämä tilanteet menevät yleensä hyvin inhottaviksi. Niin eläimen kuin ihmisten kohdalla.

Tämän takia yksikään minun tai Tytön yhteisistä eläimistä ei tule olemaan meidän molempien nimissä. Vaikka olemme olleet jo kaksi vuotta yhdessä, ja suhde on hyvin vakiintunut, ei voi oikeasti ikinä tietää, jos vaikka tulisikin ero. Meille on molemmille selvää, ettemme halua eläinten joutuvan niinsanotusti pelinappuloiksi siihen tilanteeseen (kuten valitettavasti jotkut vanhemmat käyttävät erotilanteessa omia lapsiaan. Hyi, hävetkää), joten pelisäännöt on siltä osin sovittu. Koska jos ero sattuisikin olemaan riitaisa, ja eläimille olisi molemmat merkattu omistajiksi, voisi olla riski, että jompikumpi meistä rupeaisi kinastelemaan siitä, että haluaa eläimen X, koska hänetkin on merkattu omistajaksi. Tottakai tämä on tilanne, jota toivottavasti ei ikinä tule tapahtumaan, mutta eläintä hankkiessa kaikki tällainen on pohdittava läpi.

 Tooralla on esimerkiksi sirussaan merkitty vain toinen meistä omistajaksi. Frankille on Kennelliittoon merkattu meidät molemmat omistajiksi, mutta siihenkin on oma syynsä. Frank on siis vanha (11v) kodinvaihtajakoira, ja sille rekisteritodistuksen tilaaminenkin oli Kennelliiton kohdalta hieman sekava labyrintti, joten silloin piti molemmat kirjata omistajiksi, jotta jonkinlainen selvyys saatiin. Se, vaihdetaanko meistä molemmista joku toinen jossain vaiheessa vain omistajaksi, on vielä työn alla. Meille on mahdollisesti tulossa loppukesästä koiranpentu, ja senkin omistajuudesta on puhuttu jo. Tai siis, siitä, mitä se on paperilla. Yhteinenhän se on sitten in real life. Olemme kuitenkin sopineet, kenelle mikäkin eläin menee, jos ero sattuu käymään. Niin hiiret, Toora kuin Frank. Myöskin se mahdollinen koiranpentu.

Loppujen lopuksi sillä, mitä paperilla on, ei tässä elämäntilanteessa meillä ole merkitystä. Me puhumma noista eläimistä siten, että ovat meidän yhteisiä. Toora on yhteinen, Frank on yhteinen. Hiiristä sitten osa on minun ja osa Tytön, mutta niistä ei yhteisiä ole yhtään. Edesmennyt Heita oli molempien oma, mutta nyt emme ole halunneet yhteistä hiirtä ottaa. Molemmat yhtälailla tilaa eläimille ruokaa, tarvikkeita ja hiirille pohjakuivikkeita. Eläinlääkärikulut on nyt enemmän mennyt minun pussistani, mutta johtuen vain siitä, että minun tuloni ovat olleet sen verta isommat, että minun on kannattanut ne hoitaa. Mutta kun Tyttö tuosta valmistuu, niin nekin tulee menemään 50-50. Se, mitä se on paperilla, on vain mahdollisen riitaisan erotilanteen vuoksi turva eläimelle.


Luin Koirat-ryhmää, ja löysin sieltä tällaisen kommentin:

"Jos 2 omistajaa, vaikka se pariskunta niin oikeuskin ratkaisee riitatilanteen siten, että koira menee sille, kummanko nimi on kauppakirjassa. Jos kauppakirjassa molempien nimet, niin sitten kait ne alkaa laskeskelemaan kulujakoja."


Kiteyttäen siis: mielestäni ei ole hyvä, että pariskunta ostaa eläimen siten, että molemmat merkataan omistajaksi. Sehän on vain paperinen todiste, ja jos elämässä oikeasti kaikki on okei, niin ei sillä ole merkitystä. Olen nähnyt monta tilannetta, jossa pariskunta on eläintä hankkiessa sanoneet, että "ei me erota koskaan", ja sitten se nimenomaan on tapahtunut, ja eläin on ollut ristitulessa. Tuota en tekisi omalle lapsellenikaan, miksi siis eläimelle. Ketään en kieroon katso, jos pariskuntana ottaa eläimen molemmin nimiin. Itse en vain niin tekisi.

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Hiirten terraarioiden siivoamisen portaat

Minulta toivottiin postausta, jossa kerron, miten siivoan hiiriemme terraarioita. Omalle kohdalleni sellaisen siivoamisesta on kehittynyt tietynlainen järjestys, miten siivon ja mitä siivoan, milloin siivoan, KUN siivoan. Tekee homman niin paljon helpommaksi, kun on tietty järjestys, miten etenen terraarion siivoamisessa. Ja itseasiassa terraarioiden siivoaminen on todella TODELLA rentouttavaa! Ette saa tällä kertaa kuvia, mutta toivottavasti jaksatte tätä tylsää tekstiä lukea senkin edestä. ;)

1. Hiiret pois

Ensiksi aloitan siivoamisen aina hiirten siirtämisellä terraariosta pois. Hiiret menevät Faunaboksiin, ja Faunaboksi taasen jonnekkin kissan ulottumattomiin (Toora saattaa kiusata muuten hiiriä). Kuitenkin sellaiseen paikkaan, josta boksi ei voi pudota tai kaatua, eikä Toora pääse käsiksi boksiin tai hiiriin. 

2. Ja sitten tavarat vit...pois

Pesämökit, juomapullot, kiipeilytavarat, herkkutikut... Kaiken muun, PAITSI pahviset jutut, heinän, ruuat ja pohjamateriaalin kerään pois, ja pesen ne keittiössä (en tietty herkkutikkuja pese. Maalaisjärkeä saa käyttää). Meillä on eläinten tavaroiden pesuun oma tiskiharja ja kuivaamiseen oma pyyhe. Keraamiset kipot, juomapullot yms. pesen Fairylla ja kuumalla vedellä, puisia juttuja en pese ikinä sillä, vaan pelkästään kuumalla vedellä. Puu kuitenkin imee sitä pesuainetta itseensä, siksi en niihin käytä Fairya. Jos puinen tavara on hyvin sontainen, heitän sen vaan pois. Tavarat jäävät kuivumaan niille tarkoitetun pyyhkeen päälle keittiöön. 

Joka siivouskerta en pese puisia tavaroita kuumalla vedellä, sillä kun puhdistetussa terraariossa on jotain, joka tuoksuu hiiren nenään sen omalta, hiirelle ei tule suuri tarve merkkailla heti terraariota uusiksi kokonaan. Puiset tavarat pesen vähän harvemmin, tai sitten jätän yhden sellaisen pesämökin pesemättä, ja muut pesen.

3. Käydään käsiksi pohjamateriaaliin

Pohjamateriaalin, syödyt tai virtsaiset pahvit sekä ruuan jämät heitän suoraan jätesäkkiin. Meillä on käytössä 200l jätesäkkejä, joihin siivoamme aina nuo sotkut, ja kun säkki on tarpeeksi täynnä, se viedään roskiin (nuo säkit ovat niin heppoisia, että kun tyhjentää muut roskat sieltä roskakatoksen pönttöihin, itse pussikin pitää saman tien heittää pois, kun menee hajalle). Jos siivoan ihan kunnolla, imuroin loput roskat terraariosta, mitä en saa lapiolla tai rätillä otettua pois. Sellainen normaali viikkosiivous ei vaadi imurointia, mutta jos esimerkiksi vaikka eläin vaihtuu terraariossa, sinne on kuollut eläin tms niin sitten panostan hieman enemmän siivoamiseen.

4. (Vapaaehtoinen) Nyt heiluu rätti ja pesuaine!

Mikäli terraario haisee vahvasti, siellä vaihtuu eläin/tulee uusia eläimiä, sinne on kuollut eläin tai esimerkiksi joku on löysällä vatsalla, terraario pestään. Keyet muoviboksit pesen kuumalla vedellä ja Fairylla suihkussa, mutta painavat lasiterraariot hinkkaan mikrokuitupyyhkeellä ja laimennetulla pesuaineella. Tämä ei ole tarpeellinen juttu, mikäli kyseessä on vain basic viikkosiivous, mutta toisinaan tähän joudun em. syistä myös turvautumaan.

5. Uusi puhdas pohja - ja puhtaat tavarat

Mikäli olen hinkannut pesuaineella terraarion, odotan, että pesuaine (laimennettu!) kuivuu kokonaan ennen uuden pohjamateriaalin laittamista. Suihkun kautta käyneet muoviboksit kuivaan pyyhkeellä kauttaaltaan. Noihin terraarioihin minulla ei ole erikseen omia pyyhkeitä, sillä kuivaamisen jälkeen pyyhkeet lentävät pyykkikoriin suoraan.
Uutta pohjamateriaalia laitan aika reippaasti. Sitten laitan myös uudet heinät, (mahdollisesti pestyt) kopit, tikkaat, oksat, yms, uudet ruuat, vesipullot ja pahvilaatikkoja, vessapaperirullia sekä muita vastaavia. Laitan yleensä myös talouspaperia, siitä hiiret tekevät pesän.

6. Ready. Hiiret takaisin

Tämän kaiken jälkeen laitan hiiret yksi kerrallaan takaisin terraarioon, mutta suoritan jokaiselle terveystarkastuksen ennen sitä. Viikoittain pyrin tekemään jokaiselle perusteellisen terveystarkastuksen, ja tässä vaiheessa se onnistuu hyvin.

Korostan sitä, että siivoaminen on paljon mukavampaa, kun on joku tietty järjestys, miten siivota. <3

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

DIY - Kesyhiirten herkut

Ensimmäistä kertaa ikinä tein itse meidän kesyhiirille herkkuja. Katsoin erilaisia ohjeita Googlesta, ja sovelsin niistä sitten omanlaisen ohjeen. Nämä reseptithän on muokattavissa hyvin erilaisiin versioihin, ja voit käyttää esimerkiksi joitain vihanneksia tai hedelmiä myös. Tämä oli minulla lähinnä sellainen testihomma, ja onnistuihan se hyvin.

TARVIKKEET
- 1/2 dl vettä jos käytät tölkkimuodossa olevaa märkäruokaa
- 3dl vehnäjauhoja
- 1/2 dl kaurahiutaleita
- 1rkl auringonkukansiemeniä
- 10kpl isoa kuorittua mantelia
- Rapsiöljyä
- Kissan- tai koiran märkäruokaa n. 200g



1. Laita uuni lämpeämään +200 asteeseen. Sekoita märkäruoka, vesi ja vehnäjauhot. Minä käytin kissan tölkkiruokaa, ja jouduin käyttämään hieman vettä, jotta sain tölkkiruuan koostumuksen sellaiseksi "mössöksi". Jos siis käytät sellaista märkäruokaa, jonka koostumus on ihan mössöä, vettä ei tarvita tässä vaiheessa. Tölkkiruuan tms. kanssa vesi on tärkeämpi, jotta koostumus muuttuu.

2. Raasta tai murskaa viisi mantelia jauhoksi (minä käytin raastinta), ja paloittele toiset viisi mantelia paloiksi. Lisää nämä, pieni määrä rapsiöljyä sekä auringonkukansiemenet taikinaan ja sekoita.





3. Jos taikina tuntuu liian kostealta ja meinaa jämähtää kulhon reunoihin kiinni, lisää vehnäjauhoja. Jos taikina taas muuttuu kokkareiseksi ja kuivaksi, lisää vettä. Taikinan tulisi muistuttaa piparkakkutaikinaa.

4. Jauhota alusta, ja kaada siihen taikina. Pyörittele taikinasta iso pallo. Jauhojen määrää tässä vaiheessa ei voi liikaa korostaa; taikina ei saisi jäädä käsiisi kiinni (jos jää, lisää jauhoja). Taikinan voit nyt joko kaulita tasaiseksi leveäksi laataksi, tai käsin painella sitä. Laatta ei saa olla kovin paksu, mutta tässä voi itse päättää, minkä paksuiseksi haluaa sen jättää.



5. Leikkaa veitsellä neliön muotoisia paloja, ja laita ne leivinpaperille pellin päälle. Palojen ei tarvitse tietenkään olla symmetrisiä, kun ei ne kesyhiiret sellaisiin kiinnitä huomiota... ;) Riippuen siitä, minkä kokoisia paloja teet, herkkuja tulee 1-2 pellillistä.



6. Laita pelti herkkuineen uuniin, ja anna sen olla siellä n. 15-20 min. Ensimmäisessä pellillisessä meni uunissa 30min, ennenkuin herkut olivat tarpeeksi kovettuneita, toisessa pellillisessä riitti 15min. (Tässä vaiheessa keittiön täytti iiiiihana kissanruuan tuoksu...yh...)



7. Herkut ovat hyviä siinä vaiheessa, kun koitat kynnellä/hammastikulla koputtaa herkun pintaa ja se tuntuu kovalta. Jos pinta on vielä pehmeä, kannattaa antaa herkkujen olla uunissa vielä jonkin aikaa. Herkkujen väri ei juurikaan uunissa ollessa muutu, joten sen perusteella on erittäin hankala sanoa, milloin ne ovat valmiita.

8. Anna herkkujen kuivahtaa huoneenlämmössä leivinpaperilla 30min-1h, ja tadaa!



Täällä oli kaikki hiiret ihan kikseissä noista herkuista. <3 Herkkuja tuli eri kokoisia, joten en aina anna 1kpl/hiiri, vaan välillä vaikka 1kpl/2 hiirtä tai vastaavaa, sillä joistakin herkuista tuli hyvin isoja kooltaan. Joka päivä en tule noita antamaan, mutta silloin tällöin. Ja parasta itsetehdyissä herkuissa on se, että tietää tasan tarkkaan, mitä ne sisältää.

Joku vahti keittiössä herkkujen valmistumista, ja Toora myös testasi yhtä herkkua (kun otti sen omin luvin), maistui.


perjantai 3. marraskuuta 2017

Hyvää matkaa rakas Kilu


Tätä päivää olen pelännyt eniten. Mahan pohjassa tuntuu ilkeältä. Rakas oma ensimmäinen kesyhiireni, koko meidän kesyhiiriporukan vanhin herra, Kilu, siirtyi tänään vihreämmille niityille silmätulehduksen uuvuttamana.
Kilu oli ensimmäinen ikioma karvallinen nelijalkainen lemmikkini. Muistan, kun olin työharjoittelussa koulullani, ja siellä oli ruokahiirikasvatus. Kävi pieni ex tempore-ajatus, että mitä jos hankkisinkin sieltä hiiren. Kilu kiinnitti huomioni, kun katsoin poikia; se oli pienin, mutta myös kuvioinniltaan kiva. Kilu oli tosin myös hyvin arka, mutta se ei lähtenyt villisti juoksemaan kädelläni. Kilu tuli jäädäkseen. Tyttö muuten sai nimetä Kilun; ja siitä tuli Kilu.

Vauvakuva Kilusta, ensimmäinen kuva ikinä <3
Kun muutin omilleni, Kilusta oli seuraa. Koska minulla ei ollut muita lemmikkejä, ja asuin yksin, ilman Kilua olisin tullut aika hulluksi kotona. En ollut vielä missään työssä, ja olin juuri valmistunut, olin siis aika paljon kotona yksin. Olin tottunut meteliin lapsuudenkodissani (koska pikkusisaruksia kuitenkin oli muutama), yksin ollessa sitä meteliä ei ollut. Kilu kuitenkin piti ääntä, joten se rauhoitti minuakin, kun ei ollut niin aavemaisen hiljaista.

Kilun innoittamana Tyttökin hankki oman poikahiiren, sitten hankimme tyttöjä ja teimme poikueita. Opimme kesyhiiristä kokoajan lisää, perehdyimme niiden väreihin ja eri ruokintatyyleihin ja yksiöni rupesi täyttymään terraarioista ja bokseista. Mietimme minkälaisia värejä tulisi tietyistä yhdistelmistä, ja mistä lainaisimme lainauroksia astutuksiin. Kilun innoittamana.

Vanhuus ei tietenkään tule yksin, ja silmätulehdus rupesi vaivaamaan. Ensin silmien rähmimisellä, sitten silmien turpoamisella. Koska kuitenkin kyseessä oli jo 9kk ikäinen hiiri (kesyhiiren keskimääräinen elinikä on 1v-2v), en nähnyt tarpeelliseksi hakea sille antibioottikuuria. Mistä sitä tietää, vaikka se olisi pian jo saanut kasvaimen tai vastaavaa. Totesin, että paras mahdollinen tekoni sille siinä vaiheessa oli päästää se Manolon ja Heitan luo pilvien päälle.



Kilusta onneksi jäi meille sen poikaset, poika Hypno ja tytär Apila. Ja minulla on suunnitteilla teettää marraskuussa pentue Apilalla. Kilun linja jatkuu siis. Apila on kyllä ihan kuin isänsä, luonteeltaan samanlainen, kuin mitä Kilu oli nuorempana. Säpsäkkä, tiukkapäinen, hyvin paljon luonnetta omaava. Iskän tyttö. <3


Kilun terraario on vielä siivoamatta. Siellä on heinät, mökit, kuivikkeet, ruuat. Jopa vesipullossa on vesi. Mutta niiden siivoaminen saa odottaa vähän aikaa.

Hyvää matkaa Kilu. Ikävä on ihan hirveä. Kiitos.


Viisi hyvää

Kyllä me ihmiset olemme sitten outoja. Huomataan elämässä aina ensisijaisesti ne stressaavat ja ikävät asiat, ja ne kivat jutut jää taka-ala...