tiistai 17. toukokuuta 2016

Emetofobia - niin siis mikä ja miten?

Ensiksi ajattelin kirjoittaa kuulumisistani. Mutta kappas kerpele, ei minulla ole mitään ihmeellistä kirjoitettavaa siitä. Töitä, töitä, kotiloiden hoitoa, vähän lisää töitä. Meillä kotona pyöri tuossa viikko muutama sitten kamala mahatautipöpö, joten siitä sain idean, että kirjoitan emetofobiasta, koska minä olen emetofoobikko. Ajattelin nyt kirjoittaa, mitä se tarkoittaa, mitä se ylipäätään on ja miten se näkyy minun elämässäni.

"Emetofobia tarkoittaa kohtuutonta ja järjenvastaista oksentamisen (kreik. εμετός, emetós) pelkoa. Emetofobia voi ilmetä monin eri tavoin: henkilö voi pelätä vain omaa oksentamistaan, muiden oksentamista, oksentamista muiden nähden, jolloin mukana voi olla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, tai pelko voi liittyä pelkästään tarttuvaan oksennustautiin." (Wikipedia)

Alussa

Muistan, kun olin 9-10-vuotias kakara, ja iskän luona joku sairastui mahatautiin ja meni yöllä vessaan laattaamaan. Jo silloin pelkäsin kyseistä tautia, eniten sitä oksentamista, kamalasti. Aina, kun joku meni laattaamaan, pistin silmät (what?) kiinni, kuuntelin kuulokkeista lähes täysillä musiikkia ja yleensä suljin nenäni ja pyrin hengittämään vain suun kautta. En halunnut nähdä, kuulla tai haistaa mitään. Kännykästä katsoin kelloa tosin välillä. Aina viiden minuutin jälkeen kuulostelin, oksenteleeko vielä joku, ja sitten jos ei, uskalsin olla taas vähän rennompi. Jos ei ollut kuulokkeita, hieron korviani, jotten kuulisin oksentelemisen ääniä. Nuo ovat varhaisimmat muistikuvani siltä ajalta, kun rupesin pelkäämään oksentamista ihan kunnolla.

Kuva: Google
Ala-asteikäisenä en voinut puhua juurikaan "oksentamisesta". Pelkästään se sana jo ällötti ihan todella paljon. Yritin korvata sanaa nimenomaan vaikka yrjöämisellä tai laattaamisella. Jutan kanssa puhuessani saatoin vain puhua tuosta sanasta o-kirjaimena. Esmes "Lauralla oli o". Se meni niin äärirajoille, kun pelkästään se sana sai jo huonon olon. 

Miten se näkyy?

Aina, kun joku sairastuu tuohon kamalaan pöpöön, menen paniikkiin. Pelkästään se, jos joku valittaa vain mahakipua, hermostuttaa. Tärisen, hikoilen, sydän tykyttää melkein rinnasta ulos, hengitykseni kiihtyy ja olen ihan levoton. Jo se, että joku kaverini kertoo vaikka vain kännykän kautta, että hän on saanut mahataudin, menen tuollaiseen tilaan. En pelkää sitä itse tautia, se oksentaminen on se juttu, ja se on kehittynyt minulla nimenomaan ihan fobiaksi asti. 

Kuva: Google
Pikkuveljeni rupesi muutama viikko sitten yöllä oksentamaan. Ei kun kuulokkeet korville ja paniikissa viestiä Tytölle (joka silloin oli vielä hereillä). Fine. Mutta auta armias, kun muutaman tunnin päästä pikkusiskoni (jonka kanssa nukuin samassa huoneessa) nousi ylös ja sanoi minulle, että hänellä on huono olo. Pinkaisin ylös sängystä ja en saanut edes sanottua mitään, olin ihan paniikitilassa. Ja eiköhän hänkin yrjönnyt, tosin vessaan onneksi. Sinä yönä en nukkunut ollenkaan, koska pelkäsin, että jos minäkin alan oksentamaan. Ja tässä fobiassa minulla on sellainen kiva juttu, että jos alan nimenomaan pelkäämään kauheasti "mitä jos mäki oksennan?", niin kroppa reagoi ja menee sekaisin; seuraavan päivän ajan minulla möyri mahassa, oksetti, oli huono olo ja ällötti. En oksentanut. Enkä kyllä usko, että tuo oli sairastumista, koska sairastuin viikkoa myöhemmin kunnolla, mutta todennäköisemmin kroppani vain reagoi mielialaani ja ajatuksiini. Koska noin käy yleensä aina, kun joku läheisistäni saa mahapöpön; kroppani vain menee sekaisin siitä pelosta.

Minulla tämä on niin hysteeristä, että ihan pienimmänkin mahakivun määrittelen jo siihen, että kohta laatta lentää. Aina joka hiton kerta sama juttu. Vaikka se olisi vain pienen pieni kipu, joka sitten menee ohi kyllä - heti rupeaa mielikuvitus laukkaamaan liikaa.

lol so me...#emetophobia, phobia of vomiting:
Kuva: Google

Vaikutus omaan elämään

Tämä fobia rajoittaa siinä mielessä elämääni, että en esimerkiksi vaan voi mennä huvipuistoissa kauhean rajuihin laitteisiin, koska nimenomaan pelkään, että laatta lentää. En pelkää sitä laitteen hurjuutta, vaan sitä, että "mitä jos mä oksennan?". Halua olisi, mutta pelko estää. Lisäksi muistan joskus miettineeni, etten halua hankkia omia lapsia juuri siksi, koska en uskaltaisi hoitaa heitä, jos ja kun he rupeaisivat oksentamaan. Ja nimenomaan "jos" mahdollisen raskauden aikana iskisikin kunnon pahoinvointia.. Nope. Ei siinä mikään muu olisi esteenä. Se laattaaminen vaan. 

Minua kirjaimellisesti oksettaa nähdä se oksennusämpäri siinä sairastuneen pedin vieressä. Se on jo ihan tosi stressaava näky. Siis vain ämpäri. Tästäkin tulee mieleen sellainen, että sairastuin nuorempana iskän luona mahatautiin, ja Riikka toi minulle ämpärin siihen sängyn viereen. Ja muistan sanoneeni, että minua ällöttää se ämpäri siinä. Kyllä se ämpäri siihen jäikin. Mutta oikeasti, ennemminkin mahapöpöisenä tekisin mitä muuta tahansa kuin siihen ämpäriin laattaisin. 

Jos olen jossain salissa, esimerkiksi jos koulun salissa on joku tilaisuus tms, haen kokoajan katseellani tiettyä reittiä, jota kautta pääsisin mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti ulos siitä tilasta, jos rupeaisi oksettamaan. Ikinä minua ei ole ruvennut sen aikana ällöttämään, se on minulla on vain tapa.

Myöskin minulla on pakonomainen tarve tarkastaa yleensä ruokien parasta ennen-päiväykset, ennenkuin otan mitään. Minulle on suuri kynnys syödä mitään, minkä päiväys on jo mennyt, vaikka se olisi ihan syötävää - en vain halua saada mitään myrkytystä tai vastaava ja oksentaa. 

Emetophobia...the reason I do not leave the house during winter....Norovirus
Kuva: Google
Niin, ja jos joku yöllä kääntyilee levottomasti, huokailee tai ylipäätään jotain tällaista, minun on vaikea saada nukuttua. Koska heti iskee päälle pelko, että mitä jos tuota oksettaa, ja se ei voi sen takia nukkua. Tässä yksi viikonloppu, kun oli Tytön luona, hänellä oli vaikeuksia nukahtaa (jotka johtuivat ihan muista syistä), mutta minun oli kanssa vaikea keskittyä nukkumiseen tuon takia. Arvaatteko miksi?

Näkyvä asia elämässä

Tämä emetofobia on ihan kamalaa. Ei se jokapäiväistä elämää varsinaisesti haittaa, mutta kyllä se näkyy. Emetofobiaa ei välttämättä laukaise joku tietty muisto, niinkuin yleensä fobioiden kohdalla niin on, ja minun kohdalla nimenomaan ei ole ikinä tapahtunut mitään, mikä sen olisi saanut aikaan; se vaan tuli jossain vaiheessa. Niin kauan, kuin emetofobia ei mitenkään hallitse elämääni (muissa kuin tällaisissa pienissä asioissa), en näe syytä, miksi "hoitaa" sitä pois. Emetofobiaan yleensä käytetään siedätyshoitoa, mutta nope, sellaiseen en rupea.
Yleensä emetofoobikot "parantuu" tai ainakin siedättyy pelkästään jo sillä, että itse oksentaa. No, juuri viime viikolla olin tosi rajussa mahataudissa, ja ei kyllä se helpottanut ollenkaan asiaa. 

Minulle on yleensä sanottu, että "ei oksentamista kannata pelätä", kun nuorempana aina sanoin mahataudissa, etten halua oksentaa. Sille ei voi muut mitään, jos joku pelkää sitä niin paljon. Emetofobiasta ei paljon edes puhutakkaan, sekin oli nyt osasyynä, miksi kirjoitin tämän.

It's controlling my life. I can't eat, I can't sleep. I'm falling a part. No one knows how hard this is on me. This has gotten out of hand. All of this pain and fear just because of being too scared to throw up.
Kuva: Google
-Kiwi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti