keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Aika paljon koiria ja vähän kaneja

Tyttö lähti sunnuntaina kotionsa. Oli hän vähän päälle viikon taas täällä. Niin hankalaa siten nähdä toisinaan, koska Tyttö asuu tosiaan melko kaukana, mutta siksi oppii arvostamaan näitä pieniäkin tapaamisia, kun ei näe toisiaan niin usein <3
Tähän aikaan mahtui kaikenlaista puuhailtavaa. Kävimme Turku-Tukholma-reissulla, metsästimme Pokémoneja (kukapa ei nykyään), ajelimme, katsoimme Netflixistä leffoja joka yö, puuhailimme eläinten kanssa... Sellaista ei mitään erityissuurta mutta kuitenkin tekemistä. Toisinaan oli päivä, että löhöilimme vain. Nyt on ollutkin niin kuumat kelit, ettei ole jaksanut kauheasti sisältä poistua, koska sisällä on niin ihanan viileää.

Ihan alkoholittomia olivat! Lasten drinkkejä, meitä lapsetti Tytön kanssa...

Meillä oli muutaman päivän hoidossa tuttuni kaksi koiravanhusta. Jo 10v Frank-kultsu sekä 8v Remu-seropi. Ne nukkuivat minun ja Tytön kanssa leikkimökissä, ja päivisin olivat ulkona kiinni paalussa varjossa, jotta sisaruksetkin saivat telmittyä niiden kanssa. Vapaanahan nuo eivät pysyisi meillä, joten olivat pitkissä hihnoissa kiinni. 
Kuuma oli, joten lenkit sijoitettiin aamuihin ja myöhään (klo 23 ->) iltoihin, jotta oli viileämpää. Tosin päivällä tein pienempiä lenkkejä sisarusten ja koirien kanssa, nuo pidemmät sitten tehtiin Tytön kanssa kahdestaan. 
Oli ihan mukavaa, että oli koiraseuraakin <3 Toi omanlaista aktiviteettia lomalle Tytön kanssa.

Remu
Frank
Remu Tytön rapsuteltavana
Sunnuntaina tuli myös vieraita kylään. Kaverini Sofia perheineen. Heidän mukanaan tuli Vilma-skotti ja vajaa 11vkon ikäinen whippetin pentu Wilson! Me Tytön kanssa haaveilemme whippetistä, joten olimme molemmat melko sydämetsilmissä-tyyppisen näköisiä, kun paijailimme Wilsonia. Ne penturutut.. <3

Vilmanhan olen tuntenut pikkupennusta asti, ja häntä ja Sofiaa olen treenaillut aina. Puhuttiinkin Sofian kanssa, että kun Wilson kasvaa ja vahvistuu, rupean treenaamaan heitä vastaavasti. Mätsäreitä Sofia harrastaa Vilman kanssa, ja samanlainen on kuulemma haaveissa Wilsonin kanssa.
Meidän kanit kiinnostivat koiria kamalasti. Vilmalla selvästi nousi riistavietti, ja se vahti ja välillä komenteli kaneja - jotka eivät kyllä kauheaa stressiä ottanut. Wilson taasen koitti välillä leikkiä niiden kanssa tarhan toiselta puolelta, mutta koska pikku pentu, niin välillä sen huomio kiinnittyi ihan toisaalle - ja sitten pian taas kaneihin. 

Vilma vahtimassa kaneja
Pieni Wilson
Kaneista puheen ollen, tytöt ovat kasvaneet hurjasti <3 Nyt niiltä on iän myötä ruvennut musta maski päästä vaalentumaan, ja nyt ne tunnistaa ainoaan pään ristikuvioista (plus Elsa on edelleen se läskipossu). Nyt on ollut niin kuuma, etteivät kanit oikein jaksa ulkonakaan tehdä mitään. Vesi pidetään jatkuvasti kylmänä, jotta ne eivät ihan nahistuisi. 

Minulla alkaa maanantaina uusi työharjoittelujakso, nyt eräässä jackrussellkennelissä. Kävin tänään moikkaamassa kennelin pitäjää. Ihan todella mukava ihminen <3 Odotan innolla topjakson alkamista..

Pikkuveli 6v & Elsa 4kk

- Kiwi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sinulle kuuluu?

Milloin viimeksi joku on sinulta kysynyt tuota? Tai milloin viimeksi olet itse kysynyt tuolta joltain? Jos et muista, että milloin, niin men...