tiistai 24. tammikuuta 2017

Keskustelemisen jalo taito

Keskusteleminen toisten kanssa on todella tärkeää, ihan jokaisessa asiassa; kavereiden välillä, parisuhteessa, työpaikalla, kotona ja harrastuksissa samanhenkisten ihmisten kanssa. Jos yhdessäkään näissä tuo kommunikaatio on heikkoa, sen vaikutuksen näkee lähes heti. Eikä sillä mikään positiivinen vaikutus sitten ole.

Syy, miksi halusin kirjoittaa tämän, on se, että omassa lähipiirissäni olen huomannut, että se keskustelu tuntuu aina olevan minun harteilla. Tai ainakin sen aloitus. Se on aina minä, jonka joutuu laittaa se ensimmäinen viesti. Jos en laita viestiä, ei sieltä toisestakaan päästä tule viestiä ja mitään keskustelua ei synny. Ja SE on puuduttavaa.
Juttelin eilen yhden kaverini kanssa, ja samantyyppinen ongelma hänelläkin on ollut omien kavereidensa kanssa. Myös viikonloppuna käymäni keskustelu vastaavasti toisen kaverin kanssa näytti sen, että en ole tämän "ongelman" kanssa yksin. Ja jotenkin surullista, että tätä esiintyy niin paljonkin.

Toki se on ymmärrettävää. että aina välillä keskustelun toisen osapuolen elämässä on jotain muuta sillä hetkellä, eikä hän pysty olemaan se aktiivisempi keskustelija. Mutta kun useimmiten se tilanne on sellainen, että toinen ei "jaksa laittaa viestiä" ilman sen suurempaa syytä tai "hups, mä unohin". Jep, ei aina jaksa ja se on ok. Jos tuota jatkuu kuitenkin useita viikkoja, jopa kuukausia, niin ei hyvä. Ei kaverisuhteita ylläpidetä siten, että kuulumisten vaihto ja vastaava on riippuvainen vain yhdestä henkilöstä. Ei parisuhteetkaan niin toimi. Se on kuin pallolla heittelyä - ensin toinen heittää pallon, ja toinen ottaa kopin, ja heittää pallon takasin, ja niin edespäin. Jos se pallo on kokoajan toisella henkilöllä, se ei ole reilua eikä keskustelu ota syntyäkseen.

Jokainen varmasti inhoaa niitä keskusteluja, jossa moikataan, kysytään että miten menee, vastataan ja se keskustelu päättyy siihen. Hyvin inhottavia keskusteluja, mitä noista saa irti? Ei mitään.
Kun itse keskustelen jonkun kanssa, niin kyselen häneltä paljon. Joko hänen päivästään tai jostain asiasta mitä hän on tehnyt sinä päivänä tai vaikka hänen eläimestään jos sellainen on. Kuuntelen ja vastaan, saatan kysyä lisäkysymyksiä. Näin pidän keskustelun elossa. Jos en kyselisi tarkemmin (koska tottakai minua kiinnostaa läheisteni asiat), niin keskusteluistani tulisi hyvin samankaltaisia kuin tuo ylläoleva esimerkki. Siihen en tähtää. Psst, niillä lisäkysymyksillä saa keskustelun oikeasti pidettyä hereillä, jos tuntuu, että homma jäätyy jossain kohdin...

Minua kiinnostaa ystävieni ja Tytön asiat, sekä tottakai perheenjäsenien asiat. Päivittäin puhun aina jonkun kanssa, joko Facebookissa tai WhatsAppissa, joka on kauempana minusta. Esimerkiksi Jutan kanssa helpompi puhua kasvotusten, koska näen häntä joka ilta. Huomaan itsekin, että ihmiset, joiden kanssa puhun enemmän, ovat minulle läheisempiä. Tottakaai, kun heidän kanssaan pidän aktiivisesti yhteyttä. Ja siten, että myös he ovat niitä toisinaan, jotka keskustelun aloittavat.

Lähes jokainen ihmissuhde, minkälainen suhde tahansa, riippuu kommunikaation ylläpitämisestä. Ja minä en ihan oikeasti jaksa olla aina se, joka sen viestin laittaa. Toisinaan se on ok, mutta jos toinen osapuoli ei edes yritä itsekin laittaa sitä viestiä, niin mitä järkeä sellaista ihmissuhdetta kavereiden tai kumppanin kanssa on ylläpitää? Suhteet rakentuu ja perustuu hyvään keskustelemiseen, koska siten ollaan perillä siitä, mitä sen toisen elämässä tapahtuu. 
Mutta se ei toimi, jos keskustelu on yksipuolista. Voi toimia jonkin aikaa, mutta ei kauan. Jos tällaisia kaverisuhteita on, älä turhaan roiku niissä. Molempi parempi, ettei kumpikaan sitten juttele enää toiselle, jos se on alunperinkin ollut riippuvainen vain yhden henkilön aloitteesta.

Löytyykö teiltä lähipiiristä tällaisia ihmisiä, joiden kanssa keskustelut tuntuvat alkavan vain sinun aloitteesta, eikä ikinä sieltä toisesta päästä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei enää bordercollieta!

(Psst. Jos haluat lukea, mitä Linkille kuuluu, tsekkaas  tänne! ) Noniin, hei vain sinulle, lukija, siellä ruudun toisella puolella. Tiesin...