perjantai 3. marraskuuta 2017

Hyvää matkaa rakas Kilu


Tätä päivää olen pelännyt eniten. Mahan pohjassa tuntuu ilkeältä. Rakas oma ensimmäinen kesyhiireni, koko meidän kesyhiiriporukan vanhin herra, Kilu, siirtyi tänään vihreämmille niityille silmätulehduksen uuvuttamana.
Kilu oli ensimmäinen ikioma karvallinen nelijalkainen lemmikkini. Muistan, kun olin työharjoittelussa koulullani, ja siellä oli ruokahiirikasvatus. Kävi pieni ex tempore-ajatus, että mitä jos hankkisinkin sieltä hiiren. Kilu kiinnitti huomioni, kun katsoin poikia; se oli pienin, mutta myös kuvioinniltaan kiva. Kilu oli tosin myös hyvin arka, mutta se ei lähtenyt villisti juoksemaan kädelläni. Kilu tuli jäädäkseen. Tyttö muuten sai nimetä Kilun; ja siitä tuli Kilu.

Vauvakuva Kilusta, ensimmäinen kuva ikinä <3
Kun muutin omilleni, Kilusta oli seuraa. Koska minulla ei ollut muita lemmikkejä, ja asuin yksin, ilman Kilua olisin tullut aika hulluksi kotona. En ollut vielä missään työssä, ja olin juuri valmistunut, olin siis aika paljon kotona yksin. Olin tottunut meteliin lapsuudenkodissani (koska pikkusisaruksia kuitenkin oli muutama), yksin ollessa sitä meteliä ei ollut. Kilu kuitenkin piti ääntä, joten se rauhoitti minuakin, kun ei ollut niin aavemaisen hiljaista.

Kilun innoittamana Tyttökin hankki oman poikahiiren, sitten hankimme tyttöjä ja teimme poikueita. Opimme kesyhiiristä kokoajan lisää, perehdyimme niiden väreihin ja eri ruokintatyyleihin ja yksiöni rupesi täyttymään terraarioista ja bokseista. Mietimme minkälaisia värejä tulisi tietyistä yhdistelmistä, ja mistä lainaisimme lainauroksia astutuksiin. Kilun innoittamana.

Vanhuus ei tietenkään tule yksin, ja silmätulehdus rupesi vaivaamaan. Ensin silmien rähmimisellä, sitten silmien turpoamisella. Koska kuitenkin kyseessä oli jo 9kk ikäinen hiiri (kesyhiiren keskimääräinen elinikä on 1v-2v), en nähnyt tarpeelliseksi hakea sille antibioottikuuria. Mistä sitä tietää, vaikka se olisi pian jo saanut kasvaimen tai vastaavaa. Totesin, että paras mahdollinen tekoni sille siinä vaiheessa oli päästää se Manolon ja Heitan luo pilvien päälle.



Kilusta onneksi jäi meille sen poikaset, poika Hypno ja tytär Apila. Ja minulla on suunnitteilla teettää marraskuussa pentue Apilalla. Kilun linja jatkuu siis. Apila on kyllä ihan kuin isänsä, luonteeltaan samanlainen, kuin mitä Kilu oli nuorempana. Säpsäkkä, tiukkapäinen, hyvin paljon luonnetta omaava. Iskän tyttö. <3


Kilun terraario on vielä siivoamatta. Siellä on heinät, mökit, kuivikkeet, ruuat. Jopa vesipullossa on vesi. Mutta niiden siivoaminen saa odottaa vähän aikaa.

Hyvää matkaa Kilu. Ikävä on ihan hirveä. Kiitos.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rakas 16-vuotias Lotta

Monet bloggaajat ovat kirjoittaneet kirjeitä tulevaisuuden minälleen - minä aion tällä kertaa kirjoittaa menneisyyden minälleni kirjeen, näi...