perjantai 9. maaliskuuta 2018

Lepää rauhassa, Frank

ERÄKAVERI FARGO

"Frank"

s. 11.11.2006 - k. 06.03.2018

Frankiin tutustuin vuonna 2011. Frank asui omistajansa ja kaverikoiransa kanssa naapurissamme, ja saimme ystäväni ja siskoni kanssa alkaa lenkkeilyttämään välillä niitä. Silloin kukaan ei tuntunut haluavan Frankia ulkoiluttaa, koska Frank veti hihnassa kovaa, ja kiskoi, ja oli inhottava hihnassa. Se toinen koira oli kivempi. Minä sain aina lenkittää Frankia, koska kukaan muu ei halunnut. En sanoisi, että se olisi ollut rakkautta ensisilmäyksellä.

Pikkuhiljaa aloin tutustumaan Frankiin enemmän. Rupesimme kavereiden kanssa harrastamaan pitkiä yhteislenkkejä, halusimme kokeilla koulutusta ja erilaisia koiraharrastuksia. Frank tuli välillä meille yöksi muutamiksi päiviksi. Frank oli ihana tapaus. Paitsi sillä oli yksi kamala tapa (nylkyttämisen lisäksi); se karkaili hihnasta tosi usein, ja oli tosi tyypillistä, ei edes epänormaalia, että se lähti karkuun. Olen varma, että Espoossa tuli tutuksi kultainennoutaja, joka juoksee vapaana pitkin autoteitä. Frank juoksi aina tietyn koirapuiston portille, aivan sama, mistä päin Espoota se lähti karkuun. Aina se sinne osasi. Oli sillä siis vissiin hieman järkeä päässä.

Niin, niistä koiraharrastuksista. Halusimme lähteä kokeilemaan mätsäreitä Frankin kanssa, jotka olivat yhtä show'ta joka kerta. Kyllä se treeneissä käyttäytyi, mutta H-hetkenä kaikki opittu katosi jonnekin. Se veti hihnassa, haukkui muille koirille, istui, meni maahan, antoi tassua - ja kyllä, välillä tuomareiden kanssa jahdattiin Frankia, kun lähti karkuun. Joka kerta vannoin, että "ei enää ikinä!", mutta joka kerta menin uudestaan. Hullu mikä hullu. Ollaan päästy peräti kaksi kertaa palkintosijoille, ja Frankin palkinnot ovat näkyvällä paikalla meidän lasivitriinissä. <3


Frankiin silti tuli erityinen side, vaikka se olikin välillä sellainen pain in the ass. Kun yksi kerta omistaja kertoi muuttavansa pois Espoosta, menin Frankia taas lenkittämään, ja ennen sen ruokkimista halasin Frankia ja vain itkin kokoaika, koska en halunnut, että Frank lähtisi. Silloin taisin käydä monta kertaa viikossa lenkittämässä Frankia, ja muutto tarkoitti sitä, että viikoittain ei edes onnistuisi. Olin silloin pahimmassa teini-iässä, joten kaikki hormonimyrskyt päälle, niin olo oli tosi kurja. Minusta oli aikaisemmin tuntunut hölmöltä, miten joku voisi puhua koiralle huolistaan, koska eihän se ymmärrä. Silti silloin teininä lenkillä Frankin kanssa pysähdyin aina istumaan jonnekkin, ja höpötin sille. Se tuli niin automaattisesti.

Frank rupesi tulemaan pidemmiksikin ajoiksi hoitoon kaverikoiransa kanssa, tai minä menin hoitamaan niitä Frankin kotiin. Osallistuin vuonna 2014 Frankin kanssa Helsingissä järjestettyyn Friskies Doggy Run-juoksutapahtumaan, jossa saimme jopa kunniamaininnan Tsempparikoirakko (vai mikähän se oli, se diplomi on minulla jossain täällä kotona), ja se tuntui hyvältä. Vaikka silloin aloitin opiskelut, Frank oli silti omistajansa kanssa osa elämääni, nyt jo vähän enemmän, kuin silloin alussa.


Ja sitten päädyimme joulukuuhun 2017. Vitsillä kirjoitin Facebookiin, kuinka toivoin joulupukilta lahjaksi koiraa, koska Toora niin tykkäsi hoitokoirista. Frankin omistaja silloin viestitteli, että muista syistä johtuen Frank voisi muuttaa meille. Puhuimme Tytön kanssa ihan hetkenkin, ja se oli selvää; tapaninpäivänä Frank tuli meille, ja lopulta jäi pysyvästi. Frank saman tien käyttäytyi kuin olisi ollut kotonaan, Toora vähän machoili. Toorakin kuitenkin rakastui ihan Frankiin, meidän homopari. <3


Frank kuoli tiistaina, ja enemmän fiiliksistäni aion jossain vaiheessa varmasti kirjoittaa. Kuitenkin työstän niitä vielä itsekin, joten en saisi mitään kirjoitettua. Sen voin sanoa, että se tapahtui hyvin yllättäen, ja pahimmasta olen päässyt yli, ja nyt pystyn jo vitsailemaan Frankista. Frankin tavaroita tänään Tytön kanssa pistettiin hieman sivumpaan, muttei kokonaan pois näkyviltä. 

Frank otti tosi paljon silloin nuorempana, voi luoja. Nythän niille osaa nauraa. Vanhemmiten se rupesi kuitenkin antamaan paljon enemmän takaisin. Frank oli maailman ihanin ja helpoin koira, joka rakasti kaikkia. Ystävällisempää koiraa ei tule koskaan olemaan. En voi muuta kuin kiittää Frankia sen olemassaolosta, koska se näytti, millaista koiranhoito voi parhaimmillaan (ja pahimmillaan, heh) olla. Kiitos. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rakas 16-vuotias Lotta

Monet bloggaajat ovat kirjoittaneet kirjeitä tulevaisuuden minälleen - minä aion tällä kertaa kirjoittaa menneisyyden minälleni kirjeen, näi...