In memoriam



ERÄKAVERI FARGO
11.11.2006 - 06.03.2018
Frank sai nukkua kotona pois, omassa rauhassaan. Vaari lähti niin sanotusti saappaat jalassa tästä maailmasta. Yllätys oli kaikille kova, mutta kyseessä olikin sydänvikainen, jo korkeaan ikään ehtinyt kultainennoutaja. Aina muistoissamme.

H I I R E T

Vaikka kasvatuksemme kesyhiirien suhteen on lähinnä ruokapainoitteista, jokaista hiirtä rakastetaan täysillä. Jokainen saa rapsutuksia, hellyyttä, käsittelyä, herkkuja ja erinomaista ruokaa. Jos ongelmia ilmenee esimerkiksi laumojen välisissä asioissa, selvitämme heti, kuinka korjata asiat kuntoon. Jokainen hiiri on meille siis täysin yksilö, jonka hyvinvoinnin eteen tehdä kaikki ja enemmänkin. Tämän vuoksi myös jokaisen hiiren poismeno surettaa aina omalla tavallaan. 










M U U T  E L Ä I M E T

Eläin kuin eläin. Ei se eläimen lopettaminen tai poisnukkuminen tunnu ikinä mukavalta. Joidenkin mielestä on varmasti vaikea ajatella, kuinka esimerkiksi kotilon kuoleminen voisi tuntua jostakin pahalta. Usko pois - eläinihminen on kokonaan oma persoonansa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viisi hyvää

Kyllä me ihmiset olemme sitten outoja. Huomataan elämässä aina ensisijaisesti ne stressaavat ja ikävät asiat, ja ne kivat jutut jää taka-ala...